Uutiset

Vehmaisten Urheilijoiden futsalin edustusjoukkueen taustoissa muutoksia ja jatkuvuutta

Kirjoittanut VehU FS | 7.8.2024 19:45:57

Vehmaisten Urheilijoiden futsalin edustusjoukkue on nimennyt 30.5.2024 uudeksi managerikseen Aleksi Aaltosen seuran pitkäaikaisen managerin Otso Lepomäen siirryttyä uusien haasteiden ja vähemmän aikaa vievän vapaaehtoisroolin pariin. Liikunnan ja urheilun parissa aiemminkin toiminut Aaltonen työskentelee Opiskelijan Tampere ry:n toiminnanjohtajana ja ottaa nyt johdettavakseen myös edustusurheilun. Aaltosella on ennestään vankka kokemus erityisesti liiketoiminnan kehittämisen ja myynnin parista.

Jatkuvuutta toimintaan taas saadaan Henri Hytösen jatkaessa futsalin edustusjoukkueen vastuuvalmentajana yksivuotisella sopimuksella myös pelikaudella 2024 - 2025. Hytönen siivitti nousijajoukkueen sen historian ensimmäisellä liigakaudella hienosti sijalle 10, jota voidaan pitää erinomaisena suorituksena ottaen huomioon käytettävissä olevat resurssit ja nousijajoukkueiden aiemmat sijoitukset Miesten Futsal-Liigassa.

Futsalin edustusjoukkue oli omatoimijaksolla touko-kesäkuun, mutta palasi joukkueharjoitusten pariin heinäkuun alkupuolella. Lähiaikoina päästään varmasti julkaisemaan myös pelaajasopimuksia, joten sosiaalisen median kanavat kannattaa ottaa tarkkaan seurantaan viimeistään nyt.